Runoviikko-festivaalin ohjelmassa esitetään tänä syksynä runouteen perustuva monitaiteellinen kantaesitys. Työnimeltään 300 merkintää rakkaudesta on runoesitys, joka yhdistää esittäviä taiteita: runoutta, teatteria, essee-elokuvaa, musiikkia ja äänisuunnittelua.
Esitys tutkii kulttuurista kuvastoa rakkauden ympärillä ja kysyy mikä on rakkauden hinta. – Yhdistelemme vahvaa ja omaäänistä runotekstiä tunnelmalliseen ja abstraktiin videosuunnitteluun, joka pyrkii tavoittamaan sen puolen rakkaudesta ja sen arvoituksellisesta luonteesta, johon sanat eivät yllä, Laura Palanne, teoksen esiintyjä ja runoilija sanoo.
Palanne on helsinkiläinen runoilija, äänisuunnittelija ja ohjaaja. Hän opiskelee Teatterikorkeakoulussa äänisuunnittelun maisteriohjelmassa sekä Kriittisessäkorkeakoulussa. Hänen esikoisrunokirjansa Haamutiedostoja (2020) julkaistiin osana Basam Booksin Puhuttava runous -sarjaa. Teoksen ohjaa Onerva Hannula. Hän on helsinkiläinen näytelmäkirjailija, ohjaaja ja dramaturgi. Hannulan viimeisimmät työt ovat keskittyneet Yle Draamaan, Q-teatteriin, Teatteri Jurkkaan sekä Zodiak – Uuden tanssin keskukseen.
300 merkintää rakkaudesta valikoitui toteutettavaksi avoimen teoshaun kautta. Valitsijaraati sai luettavakseen useita korkeatasoisia hakemuksia, joiden joukosta vain yhden valitseminen oli vaikeaa.
-Teos tuntuisi antavan tuoreen näkökulman ajattomaan teemaan, eli rakkausrunoihin. Rakkaus on korostetun tärkeä teema tässä ajassa ja raati haluaakin kuulla ja nähdä, millaisen näkökulman rakkausrunoihin esitys tarjoaa, Runoviikko ry:n puheenjohtaja Sampo Sihvola perustelee. Myös teoksen visuaalinen toteutus ja äänisuunnittelu herätti raadissa erityistä kiinnostusta.
Teoksen toteutus on Kirjan talo – Bokens hus ry:n ja Runoviikko-festivaalin Runoa lavalle! -yhteistyöprojekti, jonka tarkoitus on tuoda lavalle uusi, erityisesti näyttämölle suunniteltu monitaiteellinen runoesitys. Esitys on toteutetaan Turussa Runoviikko-festivaalin aikana. Esityspäivät ovat to 10.11. ja la 12.11.2022. Esityspaikka on Circus Loungen syksyksi valmistuvat uudet tilat osoitteessa Markulantie 1.
300 merkintää rakkaudesta toteutetaan kahteen kertaan myös vuoden 2023 elokuussa. Teoshaun yhteistyökumppaneina toimivat Nuoren Voiman Liitto Helsingistä ja Tukkateatteri Tampereelta. Elokuun 2023 esitykset toteutetaan osana Runokuun ja Tampereen Teatterikesän Off -ohjelmistoa.
Kuvassa: ruutukaappaus poeettisesta videoteoksesta Harmonian ääriviivat (2020) Yle Areena, ohjaus Laura Palanne. Kuvaaja: Joonas Vohlakari.