Kurssit

Tutustu tarjontaamme!

Hautomot

Kirjan talolla kokoontuu eri aiheiden ja tekstilajien tiimoilta puoli vuotta kestäviä, pitkäkestoisia sparrausryhmiä. Niiden tarkoituksena on tarjota kirjoittajille apua käsikirjoituksen teossa ja viimeistelysssä. Ryhmässä luetaan muiden tekstejä ja annetaan niistä palautetta. Hautomoihin haetaan kirjoitusnäytteen perusteella.

Akatemiat

Kirjan talolla järjestetään vuosittain tavoitteellisia, vuoden pituisia akatemioita. Akatemiat tähtäävät kirjoittajan ammatilliseen kehittämiseen sekä tarjoavat työkaluja itsenäiseen työskentelyyn. Kirjan talo järjestää vuosittain vähintään kaksi akatemiaa: valmiin proosakäsikirjoituksen työstöön valmistavan Kirjailija-akatemian sekä sanataideohjausta opettavan Sanataideakatemian.

Kirjoittajapiirit

Kirjan talon syksyisin ja keväisin järjestettävät kirjoittajapiirit antavat eritasoisille kirjoittajille sekä ohjausta, inspiraatiota että vertaistukea koko vuoden ympäri. Kirjoittajapiirit ovat helppo tapa kokeilla kirjoittamista, jossa saa omalle työlleen tukea ja innoitusta pitkäjänteisesti.

Viikonloppukurssit

Kirjan talon viikonlopun pituisilla kirjoittajakursseilla pureudutaan erilaisiin aiheisiin, lajityyppeihin, kirjoittamisen prosessien saloihin ja löydetään uusia sekä jalostetaan olemassa olevia kirjoittamisen taitoja. Kursseja on niin vasta-alkajille kuin kokeneemmillekin kirjoittajille.

Kirjan talo on harrastuksena sekä ammatikseen kirjoittavien koti. Tarjoamme inspiraatiota, tukea ja opastusta erilaisille kirjoittajille – aloittelijoista julkaisseihin kirjoittajiin asti.  Oli kirjoittaminen sitten harrastus tai unelma-ammatti, Kirjan talo tukee sinun kehittymistäsi juuri niinkuin haluat.

Kirjan talon kirjoittajille suunnatut palvelut ulottuvat aina kevyistä viikonloppukursseista vuoden kestäviin runo- ja kirjailija-akatemioihin asti. Joukossamme voi aloittaa kirjoittamaan, kokeilla uusia tapoja kirjoittaa, etsiä omaa kirjoittaja identiteettiään tai kehittyä ammattilaisena. Aiheita, tapoja, ohjaajia ja ajatuksia on valtavasti – löytäisitkö omasi Kirjan talolta?

Ilmoittautuminen kevään 2022 kursseille on nyt auki!

Kysymykset sähköpostitse tuottaja.kirjantalo@gmail.com.

Akatemioihin ja hautomoihin haetaan erikseen. Lue kurssikohtaiset hakuohjeet alta!

Kevään 2022 kurssit

Tervetuloa tutustumaan Kirjan talon kurssitarjontaan keväällä 2022! Kurssitarjotin tarjoaa kirjoittamisen ystäville monipuolisen kattauksen erilaista tekemistä eri tasoisilla kursseilla. Muutokset ja täydennykset kurssitarjottimessa ovat mahdollisia. Seuraamme tarkasti myös korona-ajan ohjeistuksia. Rajoitusten vaatiessa, otamme käyttöön kurssitoiminnassamme koronapassin. 

  • Kirjailija-akatemia (jatkuu syksyltä 2021)
  • Sanataideakatemia (jatkuu syksyltä 2021)
  • Spekulatiivinen fiktio 12.2.-18.6.
  • Dekkari 19.2.-4.6. (Kurssi peruttu)
  • Poesikurs 16.2.-27.4.
  • Proosan kirjoittajapiiri, lähiopetus 28.2.-9.5.
  • Proosan kirjoittajapiiri, etäopetus 3.3.-12.5. (Täynnä)
  • Runon kirjoittajapiiri 2.3.-11.5.
  • Sano se! Ilmastotunteiden ja ekokirjoittamisen piiri 8.3.-19.5. (Kurssi peruttu)
    •  Young adult -kirjoittaminen 26.-27.2. (Kurssi toteutettu)

    • Rakennenautintoja –eli kurssi romaanin rakenteesta 12.-13.3. (Kurssi toteutettu)

    • Elokuvakäsikirjoittamisen alkeet -kurssi 26.-27.3. (Kurssi toteutettu)

    • Tietämisen luovuus 2.-3.4. (Kurssi toteutettu)

    • Deckarveckoslut 2.-3.4. (Kurssi peruttu)

    • Ehkä tänä viikonloppuna kaikki muuttuu- autofiktiivisen kirjoittamisen viikonloppu 16.-17.4. (Kurssi peruttu)
    • Novellipaja 23.-24.4. (Kurssi toteutettu)

 Kurssien osallistumis- ja peruutusehdot

 

Kirjan talo – Bokens hus ry:n kurssituotannosta vastaa yhdistyksen hallitus yhdessä yhdistyksen työntekijöiden kanssa. Mikäli sinulla on kysyttävää kursseille osallistumisesta tai osallistumisen peruuttamisesta, ole yhteydessä meihin sähköpostitse tuottaja.kirjantalo@gmail.com.

Kursseille ilmoittautuessa ja hakiessa tulee täyttää ilmoittautumislomake. Huomaathan, että kursseihin saattaa liittyä ennakkotehtäviä. Hautomoihin ja akatemioihin valitaan kirjoittajat hakemusten perusteella, jotka palautetaan ilmoittautumislomakkeen kautta.

Ilmoittautumislomakkeen täytöstä saat automaattisen vahvistusviestin. Sinuun ollaan tarkemmin yhteydessä kurssin yksityiskohdista viimeistään viikkoa ennen kurssin alkamisajankohtaa.

Huomioithan, että kurssit tarvitsevat tietyn määrän osallistujia toteutuakseen. Mikäli kurssille ei ole tarpeeksi ilmoittautuneita kaksi viikkoa enenn kurssin alkua, kurssi perutaan, eikä peri ilmoittautuneilta peritä kurssimaksua. Ilmoittauduthan siis mukaan ajoissa, viimeistään kaksi viikkoa ennen kurssin alkua.

Ilmoittautuminen on auki kurssin alkuun saakka, mikäli vähimmäisosallistujamäärä tulee täyteen kaksi viikkoa ennen kurssia. Voit ilmoittautua myös varasijoille, mikäli kurssi on ehtinyt täyttyä.

Osaan kursseista voimme ottaa vain rajallisen määrän ihmisiä. Tällöin mukaan valitaan ensimmäisenä ilmoittautuneet, poikkeuksena ne kurssit ja akatemiat, joihin osallistujat valitaan ennakkotehtävien perusteella.

llmoittautuminen on sitova. Ilmoittautumisen voi perua voi perua veloituksetta kaksi viikkoa ennen kurssin alkua. Tätä myöhemmin tulleista peruutuksista peritään puolet kurssimaksusta. Peruutukset aina kirjallisesti sähköpostin kautta osoitteeseen tuottaja.kirjantalo@gmail.com.

Ilmoittautuessa sitoudut myös kurssimaksun maksuun. Saat kurssimaksusta laskun sähköpostiisi kurssin alettua. Voit maksaa kurssin osissa. Ota yhteyttä meihin sähköpostitse palkat.kirjantalo@gmail.com, jos haluat kysyä lisää kurssien laskutuksista tai maksaa kurssin osissa.

Jos olet oikeutettu alennusryhmiin, varaudu esittämään todiste alennusryhmään kuulumisesta. Kirjan talon jäsenet pääsevät kursseille alennettuun hintaan, jäseneksi voit liittyä Kirjan talon verkkosivujen kautta.

Lomakkeissa kerättyjä tietoja käytetään vain kurssi-ilmoittautumiseen sekä kursseihin liittyvään yhteydenpitoon. Emme kerää tietoja esimerkiksi suoramarkkinointiin. Laskutamme kurssikävijöitä sähköpostitse ensimmäisen kurssikerran jälkeen (tai viikonloppukurssien päätyttyä).