Kirjan talo – Bokens hus ry etsii uutta tilavastaavaa!
Kirjan talo – Bokens hus ry on vuonna 2007 perustettu kirjallista ilmaisua edistävä yhdistys. Vuodesta 2008 lähtien se on toiminut Turussa Aurajoen rannalla rakennuksessa nimeltään Kirjan talo. Muutimme uusiin tiloihin Nunnankadulle keväällä 2022. Kirjan talo toimii toimistona, tapahtumanjärjestäjänä, kurssipaikkana, työpajaohjauksen keskuksena sekä verkostona ympäri vuoden. Kirjan talo on monien kirjallisten yhdistysten koti sekä työpaikka luovan alan toimijoille.
Haemme nyt jatkajaa nykyiselle tilavastaavallemme! Odotamme pestiin hakevalta oikeutusta 100% palkkatukeen.
Tilavastaavana pääset osaksi vaikuttavaa ja merkittävää kirjallisuuden ja sanataiteen aluekeskusta. Olemme aktiivinen toimija paikallisesti sekä kansallisesti. Tarjoamme sinulle näköalapaikan kehittyvään taiteen alaan sekä mahdollisuuden verkostoitua turkulaiseen taide- ja kulttuurikenttään. Olemme joustava työnantaja, ja työnkuvaan on mahdollista vaikuttaa omien kiinnostusten kohteiden mukaan.
Kirjan talolla työskentelet yhdessä toiminnanjohtajan, kurssivastaavan, tiedottajan sekä hanketyöntekijän kanssa. Tilavastaavan työn ohjauksesta vastaavat toiminnanjohtaja ja yhdistyksen hallitus. Tilavastaavan päävastuulla on yhdistyksen tilavarauksista ja tiloista huolehtiminen, postitukset ja inventaarion ylläpitäminen.
Toivomme tilavastaavalta seuraavia ominaisuuksia:
– itseohjautuvuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn
– hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja
– kiinnostusta taiteen kenttää kohtaan
Tilavastaavan tehtäviin kuuluu:
– tilavarauskalenterin ylläpito (time.ly)
– sähköpostiyhteydenpito tilavarauksista, postituksista ja kustantamoiden kanssa
– postitustehtävät
– Runohyllyn ylläpito ja kirjainventaario
– kirjanpito omista kuiteista
– oven avaaminen tarvittaessa ja tilojen esittely kurssiohjaajille
– läppärin ja projektorin valmiiksi asettaminen tarvittaessa
– tilojen yleisestä siisteydestä huolehtiminen mm. tiskikoneen käyttö
– yleisten tarpeiden hankinta mm. kahvi, maidot, siivous-, toimisto-, wc- ja keittiötarvikkeet
– yhdistyksen arkeen osallistuminen mm. viikkopalaverien muodossa
– osallistuminen tapahtumien toteuttamiseen tarvittaessa
Eduksi katsotaan seuraavat taidot:
– perus atk-taidot mm. tekstinkäsittely
– kokemus äänentoistolaitteiden käytöstä mm. mikrofonit ja miksaus
– kokemus iZettlen käytöstä
– kokemus Microsoft-ohjelmien käytöstä
– kokemus yhdistys- ja järjestötoiminnasta
– ajokortti (ei välttämätön)
Hakijan tulee olla oikeutettu 100 % palkkatukeen vuodeksi. Olet oikeutettu 100% palkkatukeen, mikäli olet ollut 24 kuukautta työtön viimeisen 28 kuukauden aikana.
Työn kesto: 24h per viikko. Sopimus tehdään 10kk eteenpäin. Työ alkaa 1.11.-15.11. välisenä aikana.
Palkka: 1300 € / kk
Suorituspaikka: Kirjan talo (Nunnankatu 4, 20700 Turku). Tehtävä sisältää myös ajoittaista ilta- ja viikonlopputyötä.
Hakuaika päättyy: Toivomme hakemukset ma 16.10. loppuun mennessä. Paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä. Kutsumme haastatteluun hakijoita lokakuussa 2023.
Näin haet tehtävään: Lähetä mahdollisimman pian hakemus sekä ansioluettelo Kirjan talon toiminnanjohtaja Petri Tähtiselle sähköpostitse osoitteeseen kirjantalo@kirjantalo.org. Hakemuksesta ja ansioluettelosta tulee käydä ilmi osaamistausta, aikaisempi kokemus sekä suhde kirjallisuus- ja kulttuurialaan. Lähetä hakemus ja ansioluettelo erillisinä PDF-tiedostoina, nimeä ne muodossa “sukunimi-etunimi-hakemus” sekä “sukunimi-etunimi-ansioluettelo”. Kerro myös hakemuksessasi, koska pystyt aloittamaan tehtävässä.