Akatemiat 2021-22

Kirjailija-akatemia

Kirjan talon Kirjailija-akatemia on tarkoitettu kirjailijan urasta haaveileville luoville kirjoittajille. Akatemiassa ylläpidetään tekstin tuotantokykyä, opitaan itsestä kirjoittajina ja lukijoina, sekä työstetään jokaisen osallistujan omaa pitkää kaunokirjallista teosta. Akatemian lukuvuoden aikana kukin osallistuja kirjoittaa myös novellin, jotka on tarkoitus julkaista ryhmän yhteisenä antologiana lukuvuoden päätteeksi, kesällä 2022.

Kirjan talon kurssit ovat vuosien aikana auttaneet useita kirjoittajia tuntemattomuudesta julkaisseiksi kirjailijoiksi. Kirjailija-akatemia kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen Kirjan talon kokemuksen ja osaamisen kirjoittajien sparraajana sekä kirjailijoiden kehittäjänä. Kirjailija-akatemia mahdollistaa käsikirjoituksen työstämisen pöytälaatikosta kustantajan käsiin. Akatemian lukuvuoden aikana koottava antologia toimii myös erinomaisena käyntikorttina aloitteleville kirjailijoille sekä tutustuttaa osallistujat kirjan toimitukselliseen prosessiin.

Akatemian opetus on monimuoto-opetusta ja ryhmä kokoontuu kolmen viikon välein Kirjan talolla, Turun keskustassa. Lähiopetukseen on mahdollista osallistua myös etänä videopuhelun kautta. Osallistujat saavat lukuvuoden aikana palautetta omista teksteistään sekä ohjaajalta että vertaisryhmältä.

Kirjailija-akatemiassa jokainen opiskelija työstää omaa käsikirjoitustaan koko lukuvuoden ajan. Opiskelija saa kolmen viikon välein opettajalta palautetta 10 kirjoittamastaan sivusta. Vuoden aikana opiskelija saa siis palautetta noin 90 kirjoittamastaan liuskasta sekä kirjoittaa yhden antologiaan päätyvän novellin.  Tunneilla taas perehdytään aina kerralla kolmen opiskelijan teksteihin ja opiskellaan niiden avulla kirjoittamiseen liittyviä asioita.

Ohjaaja: Jussi Seppänen

Hakeminen: Kirjailija-akatemiaan voit hakea 5.9.2021 mennessä yhden liuskan pituisella, vapaamuotoisella kirjoittajaesittelyllä itsestäsi sekä max. 5 liuskan tekstinäytteellä. Hyväksytyille hakijoille ilmoitetaan ja tämän jälkeen ilmoittavat, ottavatko paikan vastaan. Ilmoitus on sitova.


Ajankohta:

2021

30.9. / 14.10. / 4.11. / 25.11. / 17.12. klo 18-21.30

2021

13.1. / 3.2. / 24.2. / 17.3. / 7.4. / 28.4. / 19.5. klo 18-21.30

Hinta:

1350 / 850 €

Hinta sis. kurssiosallistumisen palautteineen ja verkkoalustoineen sekä antologian toimituksellisen työn (oikoluku ja taitto). Painetut kirjat laskutetaan erikseen tilausmäärän mukaan. Lasku on mahdollista saada lukuvuosi- tai lukukausikohtaisena.

Alennettu hinta Kirjan talon jäsenille, opiskelijoille, työttömille, eläkeläisille.

Hakemukset ja lisätiedot: kurssit.kirjantalo@gmail.com

 

Sanataideakatemia

Kirjan talolla vuosittain järjestettävä Sanataiteen ohjaamisen koulutus eli Sanataideakatemia antaa eväät sanataiteen ohjaamiseen!

Akatemiassa tutustutaan sanataiteen perusteisiin, harjoitellaan monitaiteellisilla metodeilla ja opitaan luovien ryhmien ohjaamisesta. Akatemiassa perehdytään sanataidetyöhön ja sen soveltamiseen erilaisissa toimintaympäristöissä ja ryhmissä. Oppiminen tapahtuu lukemalla, harjoituksin ja keskustellen. Palautetta saa niin ohjaajalta kuin ryhmältäkin. Sanataideohjaajan omaa luovuutta vaalitaan myös monipuolisesti kirjoittamalla.

Kurssiin kuuluu erilaisia osasuorituksia. Osallistujat saavat lukuvuoden aikana palautetta omista harjoitustöistään sekä ohjaajalta että vertaisryhmältä. Sanataideakatemia on lukuvuoden mittainen koulutus.

Sanataideakatemiassa käydään läpi seuraavia osa-alueita:

  • Johdatus sanataiteeseen
  • Sanataiteen monet muodot – soveltava sanataide eri ympäristöissä ja kohderyhmissä
  • Saavutettava sanataide
  • Sanataide hyvinvoinnin tukena
  • Sanataide yhteisötaiteena
  • Sanataide lukutaidon tukena
  • Sanataide omaelämäkerrallisen kirjoittamisen lähtökohtana

Järjestämme poikkeuksellisesti kaksi Sanataideakatemiaa. Toinen akatemioista järjestetään kokonaan lähiopetuksena Kirjan talolla (Linnankatu 24, Turku), toinen akatemia taas kokonaisuudessaan etäopetuksena Zoom-alustalla.

Lähiopetuksesta vastaa sanataiteilija ja kouluttaja Jasmine Westerlund. Westerlund on kirjallisuudentutkija, kirjailija ja pitkän linjan sanataideohjaaja. Jasmine on toiminut Turun Sanataideyhdistyksen puheenjohtajana 2015-2019 ja ohjannut Kirjan talolla mm. sanataideakatemiaa, dekkaripiiriä ja omaelämäkerrallista kirjoittamista.

Etäopetuksesta vastaa sanataiteen ohjaaja ja kouluttaja Hanna Dufva. Hanna luotsasi Sanataideakatemian ensimmäisen etäkoulutuksen 2020-2021. Koulutukselta Hanna on teatteri-ilmaisun ohjaaja erityispedagogiikan lisäopinnoilla ja traumasensitiivisten, esteettömyyttä ja yhdenvertaisuutta edistävien ohjaustaitojen osaaja ja kehittäjä. Hanna on monissa ympäristöissä työskennellyt pitkän linjan ohjaaja.

HAKEMINEN

Sanataideakatemiaan voit hakea vapaamuotoisella motivaatiokirjeellä 10.9.2021 mennessä.

Lähetä motivaatiokirje sähköpostitse:

hannadufva@icloud.com, jos haet etänä toteutettavaan Sanataideakatemiaan

njwest@utu.fi, jos haet lähiopetuksessa toteutettavaan Sanataideakatemiaan

Molempiin akatemioihin otetaan maksimissaan 16 opiskelijaa. Hakija sitoutuu ottamaan paikan vastaan hakiessaan. Kurssilaisille ilmoitetaan sisäänpääsystä viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua.

Ilmoita sähköpostin otsikossa, haetko lähiopetukseen vai etäopetukseen, esim. “Hakemus Sanataideakamiaan, etä” tai “Hakemus Sanataideakatemiaan, lähi”. Voit kertoa hakemuksessasi, sopivatko sinulle tarvittaessa molemmat kurssimuodot, tai jos sinulle käy vain toinen.

Akatemiat tarvitsevat toteutuakseen vähintään 8 osallistujaa. Hakijoihin ollaan yhteydessä, mikäli kurssi peruuntuu.

OHJAAJAT

Hanna Dufva (etäopetus)

Jasmine Westerlund (lähiopetus)

AIKATAULUT SYKSY 2021

Kurssi lähiopetuksena 

tiistaisin 21.9. / 5.10. / 19.10. / 2.11. / 16.11. / 30.11. / 7.12.  klo 17-20 Kirjan talolla

Kevään aikataulut päivitetään syksyn 2021 aikana. Myös keväällä lähiopetus jatkuu tiistaisin. 

Kurssi etäopetuksena 

torstaisin 23.9. / 7.10. / 21.10. / 4.10. / 18.11. / 4.12. / 9.12. klo 17-20 Zoomissa

Kevään aikataulut päivitetään syksyn 2021 aikana. Myös keväällä etäopetus jatkuu torstaisin.

HINTA

1350 / 850 €

Alennettu hinta Kirjan talon jäsenille, työttömille, opiskelijoille ja eläkeläisille. Osamaksumahdollisuus.

Hinta sis. opetuksen, kurssimateriaalit, verkkoalustat, kurssitodistuksen.